The morning after

Seuraava aamu oli aivan hirveä. Olin yöllä päässyt kotiin jonkun kaverin kaverin kyydissä. Aamulla kun heräsin makasin vaan sängyssä ja puristin silmiä kiinni ja yritin ajatella jotain muuta. Mitä tahansa muuta. Sitä mä tein monta vuotta ton jälkeen. Suljin sen pois mun mielestä. Kerran koulussa katottiin se "sano että rakastat mua". Mä viittasin vessaan ja olin siellä lopputunnin. Kun opettaja tuli kattomaan sanoin että tais tulla oksennustauti.

Kun vihdoin sain itteni ylös sieltä menin peilin eteen. Mun poskessa ja ohimossa oli mustelmat ja pienii veriviiruja. Mut ei niitä ollut vaikee piilottaa. Mä leikkasin otsahiukset. Peittämään sen ohimon.

Koko viikonlopun mä istusin mun huoneessa. Äiti tiesi et jotain oli vialla. Mut me oltiin molemmat onnellisempia kun se ei yrittänyt udella. Ja se ties sen. Joonas oli tekstannut. Sanoin et olin kipee enkä voinu tavata. se lähetteli paranemis viestejä sydämmillä. Sunnuntaina mä ekaa kertaa menin syömään. Mulla oli kauhee nälkä mut se tuntus hyvältä. Sillon ajattelin sitä nälkää ja sitä kun maha sattu. Enkä sitä perjantaita. Mä söin mahan täyteen eikä enään ollut nälkä mut se tarkotti ettei ollut mitään muuta ajateltavaa. Kiitin ruuasta niinku aina ja menin alakertaan mun huoneeseen. En kestänyt siellä kun hetken. Lukittautusin vessaan ja oksensin. Oksensin vaan kaiken ulos. Ja se tuntus hyvältä. En tiiä osaanko selittää sitä tunnetta.. Ihan ku oisin oksentanu ulos kaiken se pahan. Kaikki huolet ja murheet, ja sen hetken tuntus taas paljon kevyemmältä. Mut se palas aina takas. Eli se piti tehdä aina uudestaan.

Koulu alko taas maanantaina. Mä olin niin onnellinen et ehtisin viikonlopun aikana keksimään mikä autto sitä oloa. Mä edelleen kieltäytysin ajattelemasta sitä. Mun päivärytmi alko muotoutua. Jokanen päivä oli samanlainen. Aamulla heräsin viime tingassa ennen koulun alkua. Käytin sen vähän ajan siihen että yritin mahdollisimman nopeesti ja tarkasti meikata ja laittaa hiukset. Keskittysin siihen koko ajatuksen voimalla. Aamulla koulussa keskittysin tunneilla jokaiseen sanaan minkä opettajat sanos. Tein kaikki tehtävät huolellisesti. mun arvosanat alko nousta ja aloin saamaan ne tehtävät valmiiksi liian nopeesti. Niinpä käytin sen ylimääräsen ajan siihen et laskin keskittyneesti tunteja, minuutteja ja sekunteja ruokailuun. Ilman ruokavälkkää en ois selvinny päivistä. Söin Veronikan ja Mean kanssa niinku aina. Sen jälkeen lähdin aikasemmin tunnille, mulla oli onneks ruokailun jälkeen eri aineita ku niillä. Menin aina vessaan ja sain taas kaiken pahan ulos. Se helpotti. Kunnes taas alko iltapäivällä tulla takas. sillon tein samaa ku aamulla ja odotin että pääsen kotiin taas syömään.

Mä kammosin koko ajan sitä hetkeä kun mun pitää tavata Joonas. Mä mietin koko ajan mitä sanon sille. Mä en vaan voinut kertoo totuutta. Et enää en kestä, että se tai kukaan muukaan koskee muhun. Mä olin liian pelkuri et oisin sanonut sille sen kasvotusten. Mä keksisin syyn ja tekstasin sille. Mä väitin et petin sitä. Se toimis paremmin ku luulinkaan. Se ei enää yrittäny ottaa yhteyttä eikä mun tarvinnu selitellä mitään. Tuntu ku mun sydän ois murtunu mut ei se oikeestaan haitannut. Koska se oli jo murtunut niin moneen pieneen palaseen ettei yks lisää tuntunut missään.

Mulla oli vaan se yks asia mikä autto mua. Oksentaminen. Ja päätin et mieluummin kuolen ku lopetan sen. Mulla oli vaan yks ongelma. Se sano mua kauniiks. Ja mä en halunnu olla kaunis. Sille piti tehdä jotain.